mecanova 7

Ajankohtaista

  • Mecanova Alihankinta 2014 -messuilla

    20.08.2014

    Tervetuloa Alihankinta 2014 -messuille 16.-18. syyskuuta 2014. Mecanova esittäytyy C-hallissa osastolla 1258. Tule tutustumaan Mecanovan joustavaan palvelukonseptiin sekä monipuoliseen valmistusteknologiaan.

    Tavataan Tampereella!

    Lue koko artikkeli »

  • Mecanova Oü:n tehtaan avajaiset Pärnussa

    26.05.2014

    Pohjoismaiden johtaviin ohutlevymekaniikan sopimusvalmistajiin lukeutuva Mecanova viettää tänään uuden tehtaan avajaisia Viron Pärnussa.  Tapahtuman kutsuvieraiksi saapuu Viron valtion ja Pärnun kaupungin edustajia sekä yritysjohtoa Suomesta ja Baltiasta.

    -  Asiakkaamme ovat jo pitkään tiedustelleet valmiuttamme toimia Virossa. Yhteistyö on helpompaa, kun voimme tuottaa palveluita lähellä asiakasta. Myös Suomen ja Viron samankaltainen toimintakulttuuri sekä Viron edullinen logistinen asema puolsivat päätöstämme, toimitusjohtaja Jukka Koponen kertoo.

    Yksikön toiminnasta vastaa Mecanova Oü, joka on nivalalaisen Mecanova Oy:n osakkuusyhtiö. Pärnun tehtaan pinta-ala on 4500 neliömetriä ja siellä toimii alkuvaiheessa 13 työntekijää.

    -  Aloitimme tehtaan tuotannon ylösajon viime viikolla ja tuotanto toimii täydellä teholla syksyllä.  Viiden vuoden aikajänteellä Mecanova Oü:n odotetaan saavuttavan 17 miljoonan euron liikevaihtotason ja työllistävän sata työntekijää, toimitusjohtaja Jukka Koponen kertoo.

    Pärnun tehtaan suurimmat investoinnit ovat ohutlevykomponenttien automaattiseen valmistukseen kehitetty Pivatic-tuotantolinja sekä täysin automatisoitu maalauslinja. Tehtaan päätuotteita ovat sähkö-, elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuudessa käytettävät kotelot ja suojakaapit.

    Lue koko artikkeli »

  • Pärnun tehdas valmistautuu toiminnan käynnistämiseen

    11.01.2014

    Mecanovan uusi tuotantolaitos on valmistumassa Viron Pärnuun. Tehtaan tuotannollinen ala on noin 4500 m2 ja siellä tulee työskentelemään nelisenkymmentä ammattilaista ja asiantuntijaa. Parhaillaan tehtaalla tehdään laiteasennuksia. Myös henkilöstön rekrytointi on käynnissä.

    Pärnun tehtaan tuotantopäälliköksi on nimitetty Ilmar Seppenen. Hän on pärnulainen insinööri ja työskennellyt aiemmin mm. ABB:n ja NOTE AB:n palveluksessa. Tuotannon ylösajo käynnistetään kevään aikana. Pärnun tehdas toimii tiiviissä yhteistyössä Mecanovan Nivalan tuotantolaitoksen kanssa.

    Lue koko artikkeli »

  • Toivotamme hyvää joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2014

    17.12.2013

    Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa! Kiitämme kaikkia Mecanovan asiakkaita, työntekijöitä ja kumppaneita päättyvän vuoden yhteistyöstä sekä toivomme kaikille menestystä vuodelle 2014.

    Lue koko artikkeli »

  • Mecanova avaa tehtaan Virossa

    23.09.2013

    Mecanova avaa uuden valmistusyksikön Viron Pärnussa vuoden 2014 alkupuolella. Tehdas keskittyy ensisijaisesti kokonpanoon ja toimii tiiviissä yhteistyössä Nivalassa sijaitsevan päätehtaan kanssa.

    Lue koko artikkeli »

  • Mecanova Elmia Subcontractor 2013-messuilla 12.-15.11.

    16.09.2013

    Mecanova esittäytyy Ruotsin markkinoille suunnatuilla Elmia Subcontractor 2013 -messuilla. Tapahtuma järjesteään Jönköpingissä 12.-15. marraskuuta. Tervetuloa osastollemme A03:32.

    Lue koko artikkeli »